Pennut saivat eilen tunnistusmerkintäsirut niskaansa. Pojissa on niin samannäköisiä kavereita että varulta piti eka kerran laittaan tunnistuksen helpottamiseksi väripannat kaulaan etteivät nyt sirutettuina mene sekasin. Tosin Maikinkin on helppo tunnistaa, kun ei nimiä vielä kaikille muista  kun sanoo pannan värin. Pennuilla onkin ollut innokas hoitaja kun Maikki tuli toissailtana Pääsiäislomalle mummulaan isin ja äidin kans.

Hyvin neiti osaa olla pentujen kans, Kuuluu vaan "soo, soo pentu, ei minua saa purran ja syödä iltapalaksi" :)

Armilla on ollut erikoinen viikonloppu. Tuttavamme pystykorvalle piti tehdä keisarinleikkaus ja kaksi pentua tuli maailmaan. Emo on kuitenkin kokematon ja ei tiedä miten pentuja tulisi hoitaa, Varmaan tällä leikkauksella ja nukutuksella on oma syynsä. Auttaa se ei anna vaan hammasta tulee heti kun koittaa pentuun koskea.

Kokeilimme josko pennut tajuaisia imeä Armia. Menin Armin kans pentutaloon ja sehän oli kuin kotonaan, asettui lattialle makaamaan  peitolle kun näytin mihin asettua. Isäntä toi yhden pennun kerrallaan sille. Armi hoiti kuin  omaansa, ja antoi minun pitää pentua tissillä. Jospa ne tälläkeinoa oppisivat menemään oma-alotteisesti oman emon nisille eivätkä kuivaisi kokonaan.  Eilen olivat perin uupuneita kun vuorokausi oli syntymästä ja todennäköisesti massuun ei ollut mennyt mitään.

 

perin pikkuiselta 200g painava pentu näyttää Armin hoidossa:)