Pennut ovat jo koiran näkösiä, voispa hyvällä tahdolla jopa tunnistaa spinonen pennuiksi:) Ei huolta, kyllä ne vaikuttaa todella hyvän näkösiltä kavereilta. Me ollaan koitettu katella pentuja ja niitten luonteita peilaten pentujen varaajiin että mikä olis passelein kellekin.  Vielä emme ole osanneet päättää edes omaa Irmaamme.

Viime yönä kun panin valot  ja käytin Armia ulkona niin takasin tullessa oli kivan näkönen kun toinen isommista pojista "seiso" toista pentue:) tomera seisojan alku!

Olen laittanut fasaaninsiipiä ja metson pyrstön aina välillä  laatikkoon että saavat tutustella hajuihin, erilai ne kiinnostaa kuin lelut, hyvä merkki.

Yksi poika on edelleen vapaana, se oli jo varattuna mutta sitten  perheelle tuli ongelmaksi lähipiirin hyväksyntä pennun otolle, ja ainahan se varahoitopaikka pitäisi olla olemassa. Parempi että he nyt antaa lasten kasvaa ja saavat oman spinonen pennun sitten myöhemmin jossain vaiheessa.

Ninni on edelleen innokas pentujen hoitaja, se ei piittaa vaikka näillä on jo hampaat ja niilä on kiva maistella Ninnin kokoista kaveria.

Lisäruuan anto alkoi sujumaan jouhevasti, mitä nyt pari ekaa kertaa porsasteltiin kuten aina ennenkin muittenkin pentujen kans

Maikki tyttö tulee reilun viikon päästä talvilomalle, sitten meillä onkin innokas hoitaja pennuille,.Tosin naskalihampaat voivat hieman rajoittaa kenneltytön intoa.

Joel  9 kk on vielä melko rauhassa laatikkoon päästyään, ei pitäisi pojasta ainakaan tulla mikään arka eläinten suhteen