Bassetit Fanni, Milka ja Nasti siirtyivät tänään Hällin kankaalle...

Tapahtumaketju sai alkunsa kun Nastin vointi huononi nopeasti, sen ikenet, kieli ja silmien limakalvot menivät miltei valkoisiksi. Soitin eläinlääkärillemme Matille ja hän tuli kotiin, jo puhelimessa sanoin että luulen tietäväni mikä on ainoa ratkaisu, mutta että Matti saa kattoa  ja tehdä esityksen kaikista kolmesta.

No tarkastuksessa selvisi että Nastilla oli kasvain vatsassa, se oli melko suuri joka tuntui olevan kiinni vielä jossain, eli oli jatkoa maksassa ja pernassa mitä todennäköisemmin. Sisäistä verenvuotoa tuki myös oksenuksessa ollut veri, kuten myös ulostuksen väri. Vielä pari viikkoa sitten se oli jäniksen ajossa Jukan kans.

Milkalla oli kasvaimia, ne oli jo niin Matin kuin meidänkin tiedossa, sitä vai odotettiin milloin ja miten ne alkaa vaivaamaan. Nyt se kerästi nestettä ja nukkui koko ajan. Kuulo oli miltei mennyt kokonaan. Milkan kohtalo oli myös sinetöity.

Fannilla maitorauhaskasvaimet oli levinneet molemmille puolille, ja olivat jo kosketusherkät, seuraavaksi ennusteen mukaan ne olis menneet keuhkoihin. Silläkin oli kipuja joita se kuoputteli ja kirputteli, joten ei päätösen teko sitten niin vaikeaa ollutkaan kun tajusi tilanteen kavereitten kohdalla. Päätöksen tekohan se kaikkein vaikeinta tämmöisenä päivänä on. Molemmat vanhukset olivat välillä todella reipaita ja iloisia, sehän se päätöksentekoa siirsikin,, töämä Nastin tilanne toi kaiken uudelleen esille uudella tavalla.

Nyt ne on kaikki samassa haudassa Hällissä, olo on huojentunut kun saimme tuon homman hoidettua. Kukaan kolmesta ei joutunut akuuttia kipua ja tuskaa kokemaan. Kaikki saivat elää perusterveen jahtikoiran elämän lukuunottamatta näitä vanhuuden vaivoja. Nastihan tosin ei ollut kuin vähän vajaa 8 v, Milka ja Fanni olisivat täyttäneet maaliskuussa 12 v.

Nyt kuitenkin kaikkien vaivat on pois. Hällin kankaalla on kolmoishauta jossa kaverit on viltin sisällä sievässä rivissä ikiunessa. Nasti äitinsä ja Fannin keskellä. Isänsä nukkuu viereisessä haudassa.

Kotona meno jatkuu vain yhden bassetrotua edustavan voimalla, tosin Miisa vastaa yksin elävyydellään näitä kolmea vanhaa. Sehän on Milkan tyttö, Fannin veli Nikke on sen isä ja Nasti oli sen sisko. Joten,sukupolvien kiertokulku jatkuu - ja menneitten muistot ja olemukset tulevat niissä näkymään. Jatkossa tulemme huomaamaan edesmenneitten piirteitä tässä ainokaisessamme.

Jokainen oli kuitenkin oma persoonsa, kaikkia tulemme kaipaamaan....

Kun Fanninlainen hymynaama  vielä saataisiin:)

Totesin eläilääkärillemme että tämä oli kuin joukkomurha, Matti tuumasi että älä unohda sanaa ARMO siitä murhan edestä.... tämä oli palvelus näille. Kun miettii mitä ihmiset jälkeenpäin miettivät koiriensa tai muun lemmikin lopettamisesta, yleisin sanonta on " kun olisin älynnyt aikaisemmin" koskaan en ole kuullut kenenkään sanovan " miksi tein sen jo silloin..."

Mekin olemme täysin varmoja että aika oli juuri oikea, ja voimme vain sanoa kaikille kolmelle – kiitos elosta seuranamme – ja hyvää matkaa autuaammille jahtimaille- säilytte muistoisamme!

Vaikka olo on turta ja silmät kipeät itkemisestä, pitää katsoa tulevaisuuteen ja muistella mitä kaikkea iloa nämä kolme toivat elämäämme vuosien saatossa. Matka ranskalaisten oliviivipuitten alta on nyt päättynyt suomalaisten mäntyjen katveeseen keskellä viljelysmaita olevaa kaaraa. Siellä Hällissä on rauhallinen viimeinen lepopaikka. Eivät arvanneet nämä ranskassa syntyneet bassettytöt mihin heitä elämä kuljettaa, uskomme ja toivomme voineemme antaa niille rodunomaista toimintaa tarjoavan, turvallisen ja elämyksiä antavan elämän. Karvanaamat toivat meidän elämäämme paljon sisältöä.